Flikkatte 5 header
Lipunmyynti Lipputilaus Ohjelma Reitti
Yhteystiedot Yhteistyössä Lahjoitukset Historiaa
Union jack


    Historiaa:
   

Vuosien varrella Flikkatte Vitosella ollaan saatu nauttia monenlaisista esiintyjistä kovan luokan ammattilaisista aina harrastustaan aloitteleviin lapsiesiintyjiin.
Viime keväänä tuhatta reippailijaa tsemppasi juonnoillaan toimittaja Anu Elo ja musiikista vastasi raumalainen POP-ERA.
Vuonna 2009 Rauman kaupunginteatterin näyttelijäkaartiin kuulunut ja nykyään televisiossa esiintyvä Sanni Haahdenmaa juonsi reippailijoiden tapahtuman positiiviseen tyyliinsä. Lavalla nähtiin äijäenergiaa DinTurist –yhtyeen toimesta.
Keväällä 2008 juontajanamme oli melkein oman kylän tyttö Laura  Ruohola ja esiintymislavalle kipusivat "Porin Piitlesit" ilahduttamaan letkeällä meiningillään. Vuonna 2007 kaikkia reippailijoita ilahdutti Jussi Hakulinen bändeineen ja sitä edellisenä vuonna stadionilla saatiin nauttia naisenergiasta Häplänperän Valittajien tapaan. Useasti tapahtuman yhteydessä on järjestetty myös muotinäytös.

Porin Piitlesit
Porin Piitlesit esiintymässä

Muita esiintyjiä näiden kahdenkymmenen kerran aikana ovat olleet muun muassa  Danny,  Anna Eriksson, Tommi Läntinen, Pepe Willberg, Ilkka "Danny" Koivula, Riku Lätti, gay -kuoro Sirppi, ABCD -bändi sekä Anneli Mattila.

Ilkka Danny Koivula
Kuvassa Ilkka "Danny" Koivula sekä ABCD -bänd.


   

Päätukijamme:
Pick N Pay logo


© Pallo Iidat 2012, www-toteutus RMM